Basware :ESA TIHILÄ BASWAREN UUDEKSI TOIMITUSJOHTAJAKSI

13.10.2011 09:47

ESA TIHILÄ BASWAREN UUDEKSI TOIMITUSJOHTAJAKSI

Basware Oyj pörssitiedote 13.10.2011 klo 08:50

Basware Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi  yhtiön johtoryhmän jäsenen Senior Vice President  Esa Tihilän (s. 1964) 17.10.2011 alkaen.

Esa Tihilä on ollut Basware palveluksessa vuodesta 2004 ja toiminut Baswaren johtoryhmässä vuodesta 2005 alkaen vastaten ensin Euroopan toiminnoista ja viimeksi Automaatiopalvelut -yksiköstä. Sitä ennen hän on työskennellyt  Meridean Oy:n toimitusjohtaja ja erilaisissa johtotehtävissä ICL:ssä. Tihilä on koulutukseltaan yo-merkonomi ja hänellä on eMBA-tutkinto.

Nykyinen toimitusjohtaja Ilkka Sihvo on ollut yhtiön palveluksessa v. 1989 lähtien ja toiminut yhtiön toimitusjohtajana vuoden 2005 alusta lähtien.  Hallituksen kanssa on sovittu, että Ilkka Sihvo on käytettävissä siirtymäaikana vuoden loppuun.  

Ilkka Sihvo toteaa:"Nyt oli oikea aika toteuttaa jo jonkin aikaa miettimäni muutos ja antaa Baswaren kehittäminen uusiin luotettaviin käsiin yhtiön hyvin tuntevalle henkilölle Esa Tihilälle. Olen varma Esan kyvystä  jatkaa Baswaren kansainvälistä kehittämistä ja kasvua entisestään. Jätän tehtäväni luottavaisin mielin Esalle."

Basware Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu: "Kiitän Ilkkaa hänen erinomaisesta panoksestaan viedä suomalainen ohjelmistoyhtiö pörssiin ja kehittää siitä kansainvälisesti tunnustettu palveluyhtiö. Uskon Baswaren menestyksen perustuvan Ilkan vahvaan asiakkaiden tarpeiden ymmärrykseen  globaaleilla markkinoilla. Baswaren hallitus ja  koko henkilökunta kiittää ja toivottaa Ilkalle menestystä. Esa Tihilän johdolla Basware keskittyy edelleen voimakkaaseen kansainväliseen kasvuun nykyisen strategian pohjalta. "

Basware Oyj

Hallitus

Lisätietoja:
Hannu Vaajoensuu, hallituksen puheenjohtaja
Puh. 040 501 8250

Ilkka Sihvo, toimitusjohtaja
Puh. 040 501 8251

Esa Tihilä, SVP, Automation services
Puh. 040 480 7098

www.basware.fi

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet

Jaa: