Finpro kehittää taloushallintonsa automatisointia ja astuu SEPA-aikaan Baswaren tuella

Finpro kehittää taloushallintonsa automatisointia ja astuu SEPA-aikaan Baswaren tuella

26 Tammikuu 2009

Talousprosessien automaatioratkaisuja kehittävä ohjelmistoyhtiö Basware Oyj jatkaa Finpron taloushallinnon automatisointia ja kehittämistä. Viimeisin kehitysprojekti oli ostolaskujen käsittelyn automatisointi, seuraavaksi Finpro keskittyy arkistoinnin järjestämiseen sekä euromaksualue SEPA:n hyödyntämiseen. Finpro on suomalaisten yritysten kansainvälisen kasvun asiantuntija ja kumppani, jolla on toimintaa yli neljässäkymmenessä maassa. Yhtiölle oli tärkeää löytää kumppani, joka ratkaisut tukevat kansainvälistä toimintaa ja joissa on pitkälle vietyä automaatiota.

Finpro on automatisoinut Baswaren avulla ostolaskujen käsittelyn (Invoice Processing), mukaan lukien sopimus- ja toistuvaislaskujen käsittelyn (Contract Matching). Matkahallinta ja maksuliikenne on jo pidempään hoidettu Baswaren järjestelmillä. Automatisoinnin tavoitteena on säästää työtä ja aikaa. Järjestelmien ja prosessien uudistaminen jatkuu dokumenttien arkistoinnin käyttöönotolla (Document Archiving).

”Ostolaskujen sähköisen käsittelyn myötä pystymme vastaanottamaan verkkolaskuja ja siten entistä nopeammin ja helpommin hoitamaan koko ostolaskujen käsittelyprosessin”, sanoo talousjohtaja Tiina Laino-Asikainen Finprolta. ”Skannaamme myös muihin maihin tulevan ostolaskumateriaalin ja kierrätämme sen sähköisesti. Tämä tuo merkittävää lisäetua tilanteissa, joissa laskun vastaanotto, tarkastaja ja hyväksyjä ovat kaikki eri maissa. Baswaren järjestelmien ehdoton etu on yhteensopivuus. Keskittämällä taloushallinnon järjestelmät yhdelle toimittajalle olemme antaneet heille mandaatin olla aktiivisia ja tuoda kehitysideoita taloushallinnon tehostamiseen. Uskon kokonaisuuden muotoutuvan paremmaksi, kun mukana on vain yksi ammattitaitoinen kumppani. Erityisen tyytyväinen olen Baswaren tapaan viedä läpi it-projekti rautaisella rutiinilla ja kuitenkin asiakkaan omat tarpeet ja jo tehdyt ratkaisut huomioiden.”

Seuraavaksi Finpro keskittyy arkistoinnin järjestämiseen sekä euromaksualue SEPA:n hyödyntämiseen. Yritys päivittää matkahallinnan järjestelmän SEPA-tasoiseksi ja ottaa käyttöön Maksuliikenteen SEPA-muuntimen kunnes muut järjestelmät päivitetään SEPA-yhteensopiviksi. SEPA-muuntimen avulla taloushallinnon järjestelmien tuottama maksuaineisto muutetaan SEPA-muotoon ilman näiden järjestelmien erillistä päivittämistä.

Finpron järjestelmien kehitys ja hallinta on keskitetty Suomeen, vaikka loppukäyttäjiä on yli 40 maassa. Esimerkiksi matkahallinnan järjestelmän käyttäjistä kaksi kolmasosaa tekee työstänsä Suomen ulkopuolella.

”Meille on luontevaa toimia asiakkaan uskottuna ja neuvonantajana, kun puhutaan taloushallinnon tehostamisesta järjestelmien avulla”, sanoo johtaja Jukka Virkkunen Baswarelta. ”Käytimme viime vuonna 18 prosenttia liikevaihdostamme tuotekehitykseen, ja lisäksi olemme säännöllisesti kasvattaneet tuotekehityksessä työskentelevää henkilöstömäärää. Yli 20 vuoden aikana hankittu asiantuntemuksemme on maailmanlaajuisesti jo yli 1 200 yrityksen ja organisaation käytössä.”