LISÄÄ VIRTAA HANKINNASTA MAKSUUN -PROSESSIIN JA SOPIMUSTEN HALLINTAAN

Jaa

Toimiva hankinta mahdollistaa automaation

DNA on tehnyt pitkäjänteistä työtä hankinnasta maksuun -prosessin tehostamisessa. Työ on kantanut hedelmää ja samalla muuttunut mielekkäämmäksi, kun turhista rutiineista on päästy eroon. Työn tuottavuus on kasvanut, raportointi parantunut ja kuluseurannan hallinta helpottunut.

"Katalogitilauksilla hinnat ja tiliöinti ovat aina oikein, jolloin ostolasku täsmää automaattisesti tilaukseen eikä laskua tarvitse enää erikseen kierrättää", Kehityspäällikkö Kyösti Bergdahl

 

 

 

"Pystymme hakemaan esimerkiksi kerralla kaikki toistaiseksi voimassa olevat sopimukset tai yhden toimittajan kaikki eri konserniyhtiöissä olevat sopimuksetl",  logistiikan osastopäällikkö Mikko Lampinen