IFRS-siirtymä
Basware-konserni siirtyi IFRS-tilinpäätöskäytännön mukaiseen raportointiin vuoden 2005 alussa. Siirtymäpäivä IFRS:ään oli 1.1.2004. Aiemmin konserni noudatti suomalaista tilinpäätöskäytäntöä (Finnish Accounting Standards, FAS). Kaikki vuoden 2004 vertailutiedot on muutettu IFRS-standardien mukaisiksi.
Baswaren kannalta IFRS:ään siirtymisen merkittävimmät tulosvaikutukset vertailuvuonna 2004 liittyivät tiettyjen tuotekehitysmenojen aktivointiin, myynnin tuloutuskäytännön muuttamiseen ja liikearvojen käsittelyn muuttamiseen. Muita tulosvaikutteisia oikaisuja aiheutui rahoitusleasingsopimuksiksi tulkittavien käyttöomaisuuden vuokrasopimusten käsittelystä ja työsuhdeoptioista.
Suomen TEL-vakuutuksen työkyvyttömyyseläkettä koskevan järjestelmämuutoksen vuoksi vertailuvuoden aikana luovuttiin työkyvyttömyyseläkkeeseen liittyvästä eläkevelan kirjaamisesta. Eläkevelka on kirjattu konsernin avaavaan taseeseen 1.1.2004, mutta velka tuloutettiin tilikauden 2004 aikana.
Myynnin tuloutuskäytännön muutos aiheutti kertaluonteisen jaksotuseron: IFRS:n mukaisen avaavan taseen liikevaihdon oikaisuista merkittävä osa tuloutettiin myöhemmin samana vuonna.
Tuotekehitysmenojen aktivointi aloitettiin jo kansallisen tilinpäätöskäytännön (FAS) puitteissa muuttamalla laskentaperiaatteita vuonna 2004, jolloin kehitysmenoja aktivoitiin 1 062 tuhatta euroa. Ennen vuotta 2004 alkaneita tuotekehityshankkeita ei ole aktivoitu, sillä aktivoinnin määrä ei ole luotettavasti määriteltävissä.
Taseen aineettomiin ja aineellisiin varoihin lisättiin avaavassa taseessa rahoitusleasingilla hankitut hyödykkeet. Vertailuvuoden täsmäytyslaskelmissa nämä rahoitusleasingilla hankitut hyödykkeet sisältyvät myös FAS-käytännön mukaisiin lukuihin.
Konsernin tunnusluvut (FAS vs. IFRS)
| FAS | IFRS | FAS | |
|---|---|---|---|
| Tuhatta euroa | 1–12/2004 | 1–12/2004 | 1–12/2003 |
| Liikevaihto | 32 640 | 33 891 | 25 597 |
| Liikevoitto | 4 663 | 6 256 | 1 133 |
| % liikevaihdosta | 14.3% | 18.50% | 4.4% |
| Tulos ennen veroja | 4 526 | 6 119 | 1 031 |
| % liikevaihdosta | 13.9% | 18.10% | 4.0% |
| Tilikauden tulos | 2 801 | 4 018 | 564 |
| % liikevaihdosta | 8.6% | 11.9% | 2.2% |
| Oman pääoman tuotto, % | 25.2% | 38.3% | 5.6% |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 36.3% | 50.8% | 10.2% |
| Korollinen vieras pääoma | 1 645 | 1 645 | 2 075 |
| Rahavarat | 5 789 | 5 789 | 3 633 |
| Nettovelkaantumisaste, % | -34.0% | -34.1% | -15.4% |
| Omavaraisuusaste, % | 58.6% | 58.8% | 63.0% |
| Taseen loppusumma | 20 779 | 20 680 | 16 003 |
| Tulos/osake, euroa | 0.33 | 0.47 | 0.07 |
| Tulos/osake (laimennettu), euroa | 0.32 | 0.47 | 0.07 |
| Oma pääoma/osake, euroa | 1.41 | 1.41 | 1.18 |