Strategia

Basware fokusoi strategiaansa voimakkaaseen kansainväliseen  kasvuun

 

Baswaren hallitus ja yhtiön johto tarkensivat yhtiön strategiaa ja päämääriä seuraavalle 4-vuotisjaksolle tammikuussa 2011 ja yhtiö fokusoi voimakkaaseen kansainväliseen kasvuun, jonka tukemiseksi yritys järjesti institutionaalisille sijoittajille suunnatun osakeannin ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Vahvistaakseen kansainvälistä kasvua Basware nosti yrityskauppojen merkitystä strategiassaan ja organisaatiossaan. Yhtiö on ollut aktiivinen yritysostoissa ja vahvisti toimintaa perustamalla uuden johtoryhmätasoisen yrityskaupoista vastaavan toiminnon.

Yhtiön tavoitteena on olla johtava verkkolaskuyhtiö maailmanlaajuisesti. Yritysostot tukevat verkkolaskupalvelua,  jonka vuosivolyymi  2011 oli 20,8 miljoonaa välitettyä laskua. Verkkolaskumarkkina kasvaa voimakkaasti ja Baswaren tavoitteena on saavuttaa 100 miljoonan verkkolaskun raja vuoden 2014 loppuun mennessä. Tammikuussa 2012 toteutetun saksalaisen verkkolaskuoperaattorin oston myötä yhtiö pystyy täydentämään tarjontaa innovatiivisella teknologialla myös myyntilaskujen sähköistämiseksi, mikä lisää kasvumahdollisuuksia ja hyödyntää myös nykyisiä asiakkaita maailmanlaajuisesti.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä 2011 teimme organisaatiouudistuksen ja siirryimme globaalisti johdettuun toimintaperusteiseen organisaatioon 1.1.2012 alkaen.Toimintamallin muutoksella Basware pystyy  paremmin hyödyntämään markkinoiden tarjoamat kasvumahdollisuudet. Tavoittelemme kokonaan uusia asiakasryhmiä segmentoidulla asiakashallinnalla sekä tuote- ja palvelutarjonnalla.  Baswaren näkemyksen mukaan palvelukonseptin merkitys jatkaa voimakasta kasvuaan myös tulevaisuudessa, mistä syystä yhtiön uuden sukupolven ohjelmistoperhettä pyritään tarjoamaan voimakkaasti myös palveluna.

Basware on uudistanut hinnoittelumallinsa asiakkaan tarpeiden mukaisesti erittäin joustavaksi. Asiakas voi tästä eteenpäin hankkia ohjelmistoratkaisun joko lisenssimaksu- tai kuukausimaksuperusteisesti tai SaaS-mallin mukaisesti.

Offshoring-toiminnan merkitys kasvaa edelleen yhtiön strategiassa. Tuotekehitys ja automatisointipalvelujen toiminta Basware Intian toimipisteessä on jo onnistuneesti kasvanut merkittävään asemaan. Yhtiö kartoittaa offshoring-toiminnan kehittämistä kannattavuuden parantamiseksi myös uusien palveluliiketoimintojen ja sisäisten tukitoimintojen osalta. Lisäksi yhtiö tutkii uusien maantieteellisten alueiden mahdollisuuksia offshoring-toiminnan laajentamisessa.

Uudet strategiset linjaukset mahdollistavat voimakkaan kansainvälisen kasvun sekä liikevoittomarginaalin positiivisen kehityksen. Pitkän aikavälin tavoitteena on liikevaihdon 15-30 prosentin kasvu ja automatisointipalveluiden yli 50 prosentin vuotuinen kasvu.  Yhtiön pitkän aikavälin liikevoittomarginaalin tavoite on 15-20 prosenttia parantuen jakson loppua kohden.

Jaa: