Yritysostot
Baswaren pitkän aikavälin tavoitteena on liikevaihdon vuosittainen 15 - 30 prosentin kasvu. Yritysostojen avulla pyritään tukemaan erityisesti automatisointipalvelua
Basware osti verkkolaskuoperaattori First Businesspost GmbH -yhtiön Saksasta tammikuussa 2012
- Kauppahinta on noin 12,2 miljoonaa euroa. Velaton kauppahinta on noin 9,0 miljoonaa euroa, minkä lisäksi Basware ottaa vastatakseen 1stbp:n noin 3,2 miljoonan euron emoyhtiölainat.
- Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan kaupantekohetkellä käteisellä siten, että 20 prosentin osuus velattomasta kauppahinnasta maksetaan sulkutilille. Sulku-tilijärjestely on voimassa tammikuun 2013 loppuun asti.
- 1stbp:n vuoden 2011 liikevaihto oli yli 2,4 miljoonaa euroa ja liikevaihto kasvoi yli 25 prosenttia vuodessa. Vuoden 2011 käyttökate (EBITDA) oli noin 0,5 miljoonaa euroa.
- 1stbp-yhtiöllä on yhteensä 39 työntekijää Münchenissä ja Romanian T&K-keskuksessa.
- Yritysoston myötä Basware nousee johtavaksi verkkolaskuoperaattoriksi Saksassa ja laajentaa näin kansainvälistä toimintaansa.
- 1stbp:n kehittämän teknologian avulla toimittaja pystytään liittämään verkkolaskutuksen välitysverkkoon nopeasti ja helposti.
Basware osti TNT Post -yhtiön yhteyspalvelutliiketoiminnan Hollannista lokakuussa 2010
- Yhteyspalvelut-liiketoiminta on osa TNT Post -yhtiön verkkolaskuliiketoimintaa.
- Yhteyspalvelutliiketoiminnalla on yli 100 asiakasta ja arvioitu vuosittainen verkkolaskujen määrä on vajaa miljoona.
- Yhtiön palveluksessa on kaksi työntekijää, jotka siirtyvät Baswaren palvelukseen kaupan mukana.
Basware osti TAG Services Pty Ltd -yhtiön Australiasta heinäkuussa 2009
- Kauppahinta määräytyy ostetun yhtiön 30.6.2009 päättyneen tilikauden 2008-2009 liikevaihdon sekä yhtiön taseen 30.6.2009 mukaisen nettotasearvon perusteella.
- Kauppahinta on arviolta 2,25 miljoonaa Australian dollaria (1,30 miljoonaa euroa, 30. kesäkuuta 2009 valuuttakurssilla EUR/AUD 1,7359 laskettuna).
- Yhtiön nettotasearvo 30.6.2009 on arviolta 0,53 miljoonaa AUD (0,31 miljoonan euroa).
- Lisäksi kauppaan sisältyy lisäkauppahintaosuus, joka määräytyy yhtiön 1.7.2009-30.6.2010 välisen ajan liikevaihdon kasvun perusteella ja joka maksetaan viimeistään elokuussa 2010.
- TAG Services on toiminut Baswaren jälleenmyyjänä vuodesta 2001 alkaen ja tarjoaa asiakkailleen Baswaren hankinasta maksuun -ratkaisuja.
- Yhtiön palveluksessa on 15 henkilöä, jotka siirtyvät Baswaren palvelukseen.
- TAG Services -yhtiöllä on vahva markkina-asema Australian markkinoilla erityisesti julkisen sektorin asiakaskunnassa.
Basware osti Itellan laskuautomaatioratkaisuliiketoiminnan tammikuussa 2009
- Kauppahinta on 7,25 miljoonaa Norjan kruunua (noin 0,80 miljoonaa euroa)
- Itellan laskuautomaatioratkaisuliiketoiminnan vuoden 2008 liikevaihto oli noin 12,0 miljoonaa Norjan kruunua (noin 1,33 miljoonaa euroa) ja liiketoiminta on voitollista.
- Liiketoiminta on pääosin jatkuvaveloitteista, Software as a Service ("SaaS") liiketoimintaa ja sen teknisenä alustana toimii Baswaren ostolaskujen käsittelytuote.
- Itellan liiketoiminnan parissa työskenteli viisi henkilöä ja he siirtyvät kaupan yhteydessä Baswaren palvelukseen.
Basware osti Contempus As -yhtiön syyskuussa 2008
- Kauppahinta noin 10,1 miljoonaa euroa
- Contempus oli osa Affecton Norjan toimintoja ja tuottaa ohjelmistoratkaisuja hankintojen, ostolaskujen ja dokumenttien hallintaan
- Vahvistaa Baswaren markkina-asemaa Norjassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa sekä laajentaa jakeluketjua Yhdysvalloissa ja Benelux-maissa Contempuksen myyntikanavan myötä.
- Contempuksella oli 30.6.2008 55 työntekijää